Aikamatka Menneisyyteen: Hulvaton Seikkailu Esihistoriassa
”It’s About Time” oli fantasia-komediasarja, joka esitettiin vuosina 1966-1967. Sen loi Sherwood Schwartz, nerokas mieli ”Gilligan’s Islandin” ja ”The Brady Bunchin” takana. Sarja, jossa oli 26 jaksoa, seurasi samankaltaista lähtökohtaa kuin ”Gilligan’s Island”: ryhmä matkailijoita joutuu pois kurssilta ja jää jumiin esihistorialliseen viidakkoon. Absurdit juonet ja humoristiset tilanteet seurasivat toisiaan hahmojen navigoidessa vieraassa ympäristössä. Sarjassa käytettiin jopa samoja lavasteita, rekvisiittoja ja musiikkia kuin ”Gilligan’s Islandissa”, mikä vahvisti sen yhteyttä Schwartzin aiempaan työhön.
Jack Mullaney näytteli sarjassa usein esittäen höpsöjä piirteitä, jotka muistuttivat Gilligania, samankaltaisine sanontoineen ja toimintoineen. Joe E. Ross, joka tunnettiin karusta ulkonäöstään ja alkukantaisesta huumoristaan, oli täydellinen valinta Gronkin rooliin. Imogene Coca, lahjakas koomikko, näytteli Shagia/Shadia, vaikka hänen roolinsa tuntui hieman alikäytetyltä vahvasta suorituksestaan huolimatta. Mike Mazurkin ja Cliff Nortonin roolitus vahvisti entisestään sarjan koomista kokonaisuutta, Nortonin esittäessä auktoriteettista luolamiespomoa.
Sarjan lähtökohta, joka keskittyi aikamatkailuun ja nykyihmisen ja esihistoriallisten luolamiesten kulttuurien yhteentörmäykseen, oli kiistatta ainutlaatuinen. Vaikka käsikirjoittajilla oli ajoittain vaikeuksia laajentaa tätä konseptia, ”It’s About Time” onnistui silti luomaan huumoria epätavallisista tilanteista ja hahmojen yrityksistä sopeutua elämään miljoona vuotta menneisyydessä. Frank Aletter ja Jack Mullaney johtivat sarjaa aluksi, mutta Imogene Cocan ja Joe E. Rossin vakiintunut koominen kyvykkyys siirsi lopulta huomion heidän hahmoihinsa. Toistuvien juonikuvioiden huolimatta sarja tarjosi aitoja absurdiuden ja naurun hetkiä.
Sarjassa käytettiin yksinkertaisia mutta tehokkaita matte-kuvia kuljettamaan katsojat esihistorialliseen aikaan, parantaen visuaalista kokemusta. ”It’s About Time” nojasi usein nokkelaan dialogiin ja tilannekomiikkaan huumorinsa vuoksi omaksuen kevytmielisen ja hullunkurisen sävyn, joka vetosi perheyleisöön, erityisesti lapsiin. Sarjan absurdius, kun se omaksuttiin, vaikutti merkittävästi sen viihdearvoon.
”It’s About Time” jopa uskalsi kääntää roolit lähettämällä luolaihmiset 1900-luvulle myöhemmin pyrkimyksenä parantaa sarjan katsojalukuja. Vaikka tämä luova päätös korosti sarjan halukkuutta kokeilla, se ei lopulta estänyt sen ennenaikaista lopettamista. Lyhyestä kestostaan huolimatta ”It’s About Time” on edelleen omituinen ja viihdyttävä esimerkki 1960-luvun televisiokomediasta, joka esittelee Sherwood Schwartzin kykyä luoda mieleenpainuvia ja humoristisia tilanteita.
