Kaapelitelevisio: Määritelmä ja sääntely

Kaapelitelevisiolla tarkoitetaan videopalvelua, jonka kaapelioperaattori tarjoaa tilaajille koaksiaalikaapelin tai valokuitukaapelin kautta. Langattomasti, esimerkiksi satelliitin kautta, toimitetut ohjelmat eivät kuulu tämän määritelmän piiriin.

Kaapelioperaattori on vastuussa kaapelijärjestelmän hallinnasta ja toiminnasta. Se omistaa merkittävän osuuden järjestelmästä tai hallitsee sen toimintaa erilaisten sopimusten kautta. Kaapelioperaattori tarjoaa kaapelipalvelun, johon sisältyy videokuvan ja muiden palveluiden, kuten tilaajien valintamahdollisuuksien, lähettäminen.

Kaapelijärjestelmä on laitos, joka on suunniteltu tarjoamaan kaapelipalvelua useille tilaajille yhteisössä suljettujen lähetysreittien ja niihin liittyvien laitteiden avulla. Laitokset, jotka ainoastaan ​​välittävät lähetyssignaaleja, palvelevat tilaajia ilman julkista käyttöoikeutta tai kuuluvat yleisradioyhtiöille, joilla on rajoitettu videokuvan lähetys, eivät kuulu tämän määritelmän piiriin. Avoimet videojärjestelmät ja sähkölaitosten tilat, joita käytetään yksinomaan niiden sähköjärjestelmään, eivät myöskään ole kaapelijärjestelmiä.

Kaapelipalvelut on usein pakattu tasoihin, joilla jokaisella on oma hintansa. Peruspalvelu on perustaso, joka sisältää laissa säädetyt ilmassa lähetettävät lähetyssignaalit ja franchising-sopimusten edellyttämät julkiset kanavat. Kaapeliohjelmapalvelu kattaa peruspalvelun ulkopuoliset kanavat, lukuun ottamatta kanava- tai ohjelmakohtaisia ​​palveluita. Kanava- tai ohjelmakohtaiset palvelut ovat yksittäisiä kanavia tai ohjelmia, joita tarjotaan erillisillä hinnoilla.

Paikallinen puhelinyhtiö tarjoaa paikallisia puhelinpalveluita, kun taas monikanavainen videoohjelmien jakelija (MVPD) tarjoaa useita videokanavia ostettavaksi. MVPD:ihin kuuluvat kaapelioperaattorit, monikanavaiset monipistejakelupalvelut, suorat lähetyssatelliittipalvelut ja television vastaanotto-satelliittiohjelmien jakelijat.

Ennen toiminnan aloittamista kaapelioperaattorin on rekisteröidyttävä Federal Communications Commissioniin (FCC) ja annettava tietoja omistuksesta, yrityksen nimestä, osoitteesta, palvelun aloituspäivästä, palveltavasta yhteisöstä, lähetetyistä signaaleista ja määräysten noudattamisesta. Yhtäläisten työllisyysmahdollisuuksien ohjelmaa koskeva lausunto vaaditaan myös järjestelmille, joissa on vähintään kuusi kokopäiväistä työntekijää.

Valtion ja paikalliset määräykset säätelevät kaapelitelevisiota liittovaltion sääntöjen ohella. Paikalliset franchising-viranomaiset myöntävät franchising-oikeuksia, valvovat tilaajapalvelua, julkista pääsyä ja uusimista koskevia näkökohtia ja säätelevät usein peruspalvelun hintoja. Franchising-sopimuksissa käsitellään järjestelmän rakentamista, julkisen käyttöoikeuden käyttöä, omaisuusvahinkojen korvaamista ja tuloihin perustuvaa tasapuolista pääsyä. Operaattoreilta peritään franchising-maksuja, jotka ovat enintään 5% vuosittaisista bruttotuloista, oikeudesta toimia tietyllä alueella.

Historiallisesti FCC ei säännellyt kaapelihintoja. Vuoden 1984 kaapeliviestintäpolitiikan laki salli paikallisen sääntelyn tietyin ehdoin, mutta hinnankorotukset johtivat vuoden 1992 kaapelitelevision kuluttajansuoja- ja kilpailulakiin. Tämä laki antoi FCC:lle tehtäväksi säännellä kaapelitasojen hintoja, joilla ei ole tehokasta kilpailua. Vuoden 1996 televiestintälaki muutti hinnoittelua edelleen ja vapautti kaapeliohjelmapalvelujen hinnat 31. maaliskuuta 1999 jälkeen. Hintasääntely keskittyy nyt pääasiassa peruspalveluun alueilla, joilla ei ole tehokasta kilpailua, ja poikkeuksia sovelletaan pieniin kaapelioperaattoreihin, jotka täyttävät tietyt kriteerit.

Liittovaltion asiakaspalveluohjeet, jotka paikallisviranomaiset ovat hyväksyneet, asettavat kaapelioperaattoreille vähimmäispalvelustandardit. Nämä ohjeet kattavat muun muassa puhelinvasteen, asennusajat, palvelukatkokset, laskutuksen ja asiakkaille annettavat tiedot. Puheluiden vastausaikoihin, asennusaikatauluihin, palvelun palauttamiseen, laskutuksen selkeyteen ja asiakastietojen saatavuuteen liittyy erityisvaatimuksia.

Kaapelipalveluiden luvaton vastaanotto, mukaan lukien sieppaaminen tai laittomien laitteiden käyttö, johtaa merkittäviin seuraamuksiin vuoden 1984 kaapelilain nojalla. Kaapelioperaattorit voivat ryhtyä oikeustoimiin luvattomaan vastaanottoon osallistuvia vastaan.

Vuoden 1992 kaapelilaki toi mukanaan pakollisen lähetyksen ja uudelleenlähetyssuostumuksen vaihtoehdot paikallisille kaupallisille televisioasemille. Pakollinen lähetys takaa lähetyksen kaapelijärjestelmissä, kun taas uudelleenlähetyssuostumus edellyttää neuvotteluja asemien ja kaapelioperaattoreiden välillä. Ei-kaupallisilla koulutusasemilla ja pätevillä pienitehoisilla televisioasemilla on myös lähetysoikeudet. Nämä määräykset varmistavat pääsyn paikalliseen lähetyssisältöön kaapelitilaajille. Radio-ohjelmien lähetys edellyttää tietyn säteen sisällä olevien asemien suostumusta.

Kaapelijärjestelmien on lähetettävä pakollisten tai uudelleenlähetyssuostumuksen alaisten asemien koko ohjelma-aikataulu noudattaen verkon päällekkäisyyden, syndikoidun yksinoikeuden ja urheilun pimentämissääntöjä. Nämä määräykset hallinnoivat ohjelmaoikeuksia ja varmistavat sopimusvelvoitteiden noudattamisen. Tekijänoikeuslaki edellyttää, että kaapelioperaattorit hankkivat pakolliset lisenssit ja maksavat maksuja tekijänoikeuksilla suojatun ohjelman lähettämisestä.

FCC säätelee ”alkuperäistä kaapelilähetystä”, joka on järjestelmäoperaattorin toimituksellisen valvonnan alaista ohjelmaa. Määräyksiin sisältyy säännöksiä lukituslaatikoista loukkaavan sisällön estämiseksi. TV-vanhempien ohjeet, vapaaehtoinen teollisuusjärjestelmä, arvioivat ohjelmoinnin sisällön perusteella. Televisiovastaanottimiin pakolliseksi määrätty V-siru sallii ohjelmien estämisen näiden luokitusten perusteella. Määräykset koskevat myös seksuaalisesti eksplisiittisen ohjelmoinnin salaamista tai estämistä, vaikka tuomioistuimen päätökset ovat vaikuttaneet täytäntöönpanoon tällä alalla.

Poliittisilla ehdokkailla on yhtäläiset mahdollisuudet käyttää kaapelilaitoksia, ja sensuuriin ja syrjintään sovelletaan rajoituksia. Alin yksikköhintavaatimus varmistaa poliittisen mainonnan oikeudenmukaisen hinnoittelun vaalien aikana. Arpajaistietojen lähettäminen on yleensä kiellettyä, lukuun ottamatta valtion arpajaisia ​​ja tiettyjä voittoa tavoittelemattomia tai valtiollisia organisaatioita. Sponsoroinnin tunnistaminen vaaditaan maksetulle ohjelmoinnille. Lastenohjelmille on olemassa kaupallisia rajoituksia, ja savukemainonta on kielletty kaapelitelevisiossa.