Television keksintö: Ketkä ja milloin?
Television keksintö ei ollut yksittäinen tapahtuma, vaan useiden tiedemiesten ja insinöörien vuosikymmenten työn tulos. Vaikka kukaan ei voi yksin ottaa kunniaa keksinnöstä, avainhenkilöiden ja merkkipaalujen ymmärtäminen auttaa selventämään television syntytarinaa.
Television juuret ovat 1830- ja 1840-luvuilla, jolloin Samuel F.B. Morse kehitti lennättimen. Tämä innovaatio, yhdessä Alexander Graham Bellin vuonna 1876 keksimän puhelimen kanssa, loi pohjan tiedon siirtämiselle pitkien matkojen päähän. Sekä Bell että Thomas Edison visioivat laitteita, jotka voisivat lähettää paitsi ääntä, myös kuvaa.
Vuonna 1884 saksalainen keksijä Paul Nipkow patentoi mekaanisen televisiojärjestelmän, joka käytti pyöriviä kiekkoja kuvien siirtämiseen johtojen kautta. Tämä oli merkittävä askel kohti visuaalisen viestinnän unelman toteutumista. Vaikka Nipkowin ”sähköinen teleskooppi” oli alkeellinen, se loi television perusperiaatteet.
1900-luvun alussa tiedemiehet, kuten Boris Rosing ja Alan Archibald Campbell-Swinton, pyrkivät itsenäisesti parantamaan Nipkowin järjestelmää käyttämällä katodisädeputkia. Tämä siirtyminen mekaanisista järjestelmistä elektronisiin oli ratkaisevan tärkeää modernin television kehitykselle. Campbell-Swintonin suunnittelussa, jossa käytettiin katodisädeputkia sekä kamerassa että vastaanottimessa, hahmoteltiin ensimmäinen täysin elektroninen televisiojärjestelmä.
Vladimir Zworykin, venäläissyntyinen insinööri, joka oli työskennellyt Rosingin kanssa, muutti Yhdysvaltoihin ja jatkoi tutkimustaan. Vuonna 1923 työskennellessään Westinghouse Electric Corporationilla hän haki patenttia ”iconoskoopille”, katodisädeteknologiaan perustuvalle televisiokameraputkelle.
Samaan aikaan nuori amerikkalainen keksijä Philo Farnsworth kehitti itsenäisesti omaa elektronista televisiojärjestelmäänsä. Vuonna 1927, 21-vuotiaana, Farnsworth esitteli onnistuneesti toimivan prototyypin täysin elektronisesta järjestelmästään käyttämällä ”kuvanlevitintä”. Tämä saavutus johti pitkään oikeustaisteluun RCA:n kanssa, joka väitti Zworykinin aiemman patentin olevan ensisijainen. Lopulta Yhdysvaltain patenttivirasto päätti Farnsworthin hyväksi tunnustaen hänet keskeiseksi hahmoksi television keksimisessä.
Vaikka Farnsworthin panos oli kiistatta merkittävä, David Sarnoff, RCA:n vaikutusvaltainen johtaja, oli ratkaisevassa roolissa television kaupallistamisessa. Tunnistaen median valtavan potentiaalin, Sarnoff palkkasi Zworykinin kehittämään televisioteknologiaa RCA:lle. Vuonna 1939 RCA Sarnoffin johdolla esitteli television amerikkalaisille yleisölle New Yorkin maailmannäyttelyssä, mikä oli käännekohta television historiassa.
Säännölliset televisiolähetykset Yhdysvalloissa alkoivat pian maailmannäyttelyn jälkeen, vaikka laajamittainen käyttöönotto oli aluksi hidasta. 1950-luvulla televisio nousi nopeasti hallitsevaksi viihteen muodoksi, ja yli 50 % kotitalouksista omisti television vuoteen 1955 mennessä. Tämä ajanjakso vahvisti television aseman amerikkalaisessa kulttuurissa ja tasoitti tietä sen jatkuvalle kehitykselle kaikkialla läsnä olevaksi mediaksi, jonka tunnemme tänään. Television keksintö oli siis monimutkainen prosessi, joka kesti vuosikymmeniä ja johon osallistui useita innovaattoreita. Vaikka Farnsworthin ja Zworykinin kaltaiset henkilöt tekivät ratkaisevia teknologisia läpimurtoja, Sarnoffin kaltaiset henkilöt olivat tärkeässä roolissa television tuomisessa massoille. Ajanjakso 1920-luvun lopulta 1930-luvulle todisti keskeisiä keksintöjä ja patenttikiistoja, jotka muovasivat television tulevaisuutta, kun taas 1950-luku merkitsi sen laajaa käyttöönottoa ja kulttuurista vaikutusta.
