Muistoissa: You Can’t Do That on Television -sarjan näyttelijät

You Can’t Do That on Television, kanadalainen sketsikomediasarja, joka esitettiin Nickelodeonin kanavalla vuosina 1981–1990, esitteli vaihtuvan nuorten näyttelijöiden kokoonpanon. Yli viidestäkymmenestä näyttelijästä yhdeksän kauden aikana sarjan menestyksen takasi sen johdonmukainen koominen kaava, ei niinkään yksittäiset persoonallisuudet. Sarjan huumori pyöri toistuvien sketsien, temaattisten jaksojen ja mieleenpainuvien hahmojen ympärillä.

Christine ”Moose” McGlade, näkyvä näyttelijä vuosina 1981–1986, toimi sarjan juontajana ja keulakuvana. Vaikka hän ei ollutkaan ylipainoinen, hänen lempinimensä ”Moose” (hirvi) juontui siitä, että hän oli vanhempi ja isokokoisempi kuin muut näyttelijät. Hän esitteli viikoittaiset teemat ja piti monologeja, mikä osaltaan vaikutti merkittävästi sarjan suosioon.

Lisa Ruddy, toinen mieleenpainuva näyttelijä vuosina 1981–1985, esitti höpsöä ja ärsyttävää hahmoa, joka usein oli vastakohtana McGladen tasapainoisemmalle persoonalle. Ruddyn roolihahmo, vaikka joskus ärsyttävä, teki hänestä yhden sarjan unohtumattomimmista persoonallisuuksista.

Alasdair Gillis, näyttelijä vuosina 1982–1986, erottui joukosta epätavallisella nimellään ja vahvoilla näyttelijän taidoillaan. Hänen pitkäaikainen osallistumisensa sarjaan vahvisti hänen asemaansa yhtenä You Can’t Do That on Television -sarjan avainhenkilöistä.

Doug ”Dougie” Ptolemy, osa näyttelijäkaartia vuosina 1982–1987, ikääntyi huomattavasti viisivuotisen uransa aikana. Hänen taekwondo-taustansa ja aiempi huumeidenkäyttö toivat mielenkiintoisen ulottuvuuden hänen persoonaansa.

Vanessa Lindores, myös sarjassa vuosina 1982–1987, oli usein Ptolemyn vitsien kohteena myöhemmissä jaksoissa. Vaikka hänen näyttelijänuransa näytti päättyvän sarjan myötä, hän osallistui fanitapaamisen yhteydessä järjestettyyn reunion-jaksoon vuonna 2004.

Adam Reid, näyttelijä vuosina 1984–1987, siirtyi näyttelijän roolista sarjan käsikirjoittajaksi. Hän on jatkanut työtään viihdeteollisuudessa, ja hänellä on rooleja useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Stephanie Chow, osa näyttelijäkaartia vuosina 1984–1987, oli yksi harvoista vähemmistöihin kuuluvista näyttelijöistä pääosin valkoisessa kanadalaisessa sarjassa. Hänen lyhyt kokonsa saattoi vahvistaa olemassa olevia stereotypioita aasialaisista.

Abby Hagyard, vakiokasvo vuosina 1982–1990, esitti useita aikuisia naishahmoja, erityisesti Valerie Prevertia ja kirjastonhoitajaa. Hänen jatkuva läsnäolonsa toi vakautta usein vaihtuvan nuoren näyttelijäkaartin keskelle.

Vaikka veden heittäminen kenelle tahansa, joka sanoi ”vesi”, oli klassinen gag, sarjan tavaramerkki oli vihreä lima. Lause ”en tiedä” laukaisi limasuihkun, josta tuli merkittävä osa sarjan ja Nickelodeonin perintöä.

Les Lye, sarjan todellinen tähti, esitti jokaista aikuista mieshahmoa koko sarjan ajan. Hänen monipuolisuutensa mahdollisti lukuisien erilaisten persoonallisuuksien esittämisen, tuottaja Ross Ewich’stä Barth’iin ja Blip’iin. Hän oli ainoa näyttelijä, joka oli mukana kaikilla sarjan kausilla.

Muita merkittäviä näyttelijöitä olivat nuori Alanis Morissette vuonna 1986, ennen hänen nousuaan musiikkitähdeksi. Matthew Godfrey, osa näyttelijäkaartia vuosina 1986–1987, muistutti ulkonäöltään toista aikakauden lapsinäyttelijää.

Sarjan peruskonsepti pyöri televisio-ohjelman sisällä olevan televisio-ohjelman ympärillä, keskittyen Ross Ewich’n ja lapsinäyttelijöiden vuorovaikutukseen. Toistuvat sketsit, kuten Prevertin perheen, Blip’s Arcaden, bussikuski Snake Eyesin ja opettaja Mr. Shidlerin sketsit, vaikuttivat merkittävästi sarjan pitkäaikaiseen suosioon.

Sarjassa oli myös omituisempia hahmoja, kuten El Capitan, Fidel Castroa muistuttava hahmo, joka pyrki teloittamaan lapsia, sekä toistuvia sketsejä, jotka sijoittuivat vankitylään ja jälki-istuntosaliin. Barth’s Burgery, joka tunnettiin epähygieenisestä ruoanlaitostaan, oli toinen suosittu toistuva sketsi.

You Can’t Do That on Television sai inspiraationsa sarjoista, kuten Monty Pythonin lentävä sirkus ja Rowan & Martin’s Laugh-In, mikä näkyy sen absurdistisessa huumorissa, toistuvissa hahmoissa ja pukuhuoneen käytössä, joka muistutti Laugh-Inin vitsimuuria. Sarjan ainutlaatuinen kyynisyyden, epäkunnioituksen ja ällöttävän huumorin yhdistelmä resonoi nuorten yleisöjen kanssa, erottaen sen aikakauden muista lastenohjelmista.