Lost: Kadonnut mysteeri kiehtoo yhä

2000-luvun alku oli televisiolle erilainen aikakausi, jolloin kaudet ylpeilivät 25 jaksolla ja odotus niiden välillä mitattiin kuukausissa, ei vuosissa. Tänä aikana kiehtova ja älykäs televisiosarja Lost sai ensi-iltansa, tähtäsi laajaan yleisöön ja saavutti huomattavaa menestystä.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta Lostin debyytistä. Sen kuusi kautta ja 121 jaksoa kiehtoivat yleisöä ABC:llä ja myöhemmin DVD:llä ja useilla suoratoistoalustoilla. Sarja on tällä hetkellä katsottavissa Disney+:ssa ja Hululla, ja se palaa myös Netflixiin 1. heinäkuuta.

Aluksi kevytmielinen mainos karkotti minut, mutta lopulta löysin Lostin, todennäköisesti kesäuusintojen aikana, ja olin heti koukussa. Jo ensimmäinen jakso on yksi television parhaista pilottijaksoista. Se alkaa yhden silmän avautumisella huutojen ja kaaoksen ääniin, kuvaa lento-onnettomuuden kauhistuttavaa jälkimaininkeja, esittelee monipuolisen ryhmän selviytyjiä ja huipentuu kylmäävään kohtaamiseen salaperäisen hirviön kanssa viidakossa.

Lost oli ainutlaatuinen ilmiö, seikkailu, joka yhdisti tieteiskirjallisuuden ja fantasian, draaman, joka oli täynnä terävää komediaa, ja kiehtovan, vaikkakin usein turhauttavan, mysteerin. Se syventyi jopa uskon tutkimiseen laajimmassa merkityksessään.

Ytimessään Lost kertoo kuitenkin ihmisistä. Sen kestävä vetovoima ei ole sen hirviöissä, arvoituksellisissa numeroissa tai piilotetuissa salaisuuksissa, vaan sen syvästi inhimillisessä visiossa. Tämä visio ilmenee hahmojen seikkailuissa, konflikteissa, sankarillisuudessa, surussa ja odottamattomasti yhteen joutuneiden muukalaisten kiehtovissa vuorovaikutuksissa.

Lost on heijastus ihmisen kokemuksesta. Vuonna 2005 Englannissa esitettiin upea mainos, jossa näyttelijät olivat palavan lentokoneen edessä ja heidän äänensä kaikuivat: ”Yksi meistä on syntinen… yksi meistä on pyhimys… kaikki me olemme eksyksissä.” Tämä tiivistää sarjan ydinvetovoiman: universaalin kokemuksen eksyksissä olemisesta.

Me kaikki olemme tavallaan haaksirikkoutuneita, ajelehtimassa valtavassa universumissa, loputtoman mysteerin ympäröimänä. Outoja ja selittämättömiä tapahtumia tapahtuu ympärillämme, ja etsimme tarkoitusta kaaoksen keskellä. Etsimme yhteyttä, ja mysteerin ja kärsimyksen keskellä pyrimme löytämään lunastuksen.

Lost asettaa meidät peruskysymysten eteen: Miten navigoimme elämän monimutkaisuudessa, sattuman, olosuhteiden ja omien valintojemme vuorovaikutuksessa? Miten valitsemme elää tuntemattoman edessä?

Ensimmäisen kauden jaksossa ”Whatever the Case May Be” on koskettava kohtaus, jossa kaksi hahmoa, Charlie ja Rose, ovat rannalla. Epätoivoon vaipunut Charlie etsii lohtua Roselta, joka säilyttää horjumattoman uskonsa huolimatta miehensä ilmeisestä menetyksestä. Charlie pyytää apua, ja Rose vastaa kiitollisuuden rukouksella, kiittäen Jumalaa heidän yhteen tuomisesta ja pyytäen ohjausta Charlielle. Hänen vastauksensa tuhon ja epävarmuuden keskellä korostaa kiitollisuuden ja uskon voimaa.

Televisiosarja Lost pakottaa meidät pohtimaan hyvän ja pahan, valinnan ja sattuman mysteerejä. Vaikka sarjassa onkin mutkikkaita juonikuvioita, ratkaisemattomia kysymyksiä ja filosofisia monimutkaisuuksia, se tarjoaa lopulta syvällisen pohdinnan ihmisenä olemisesta.

Kiehtovien juonenkäänteiden ja vastaamattomien kysymysten lisäksi Lost tutkii peruskysymystä siitä, onko kärsimyksellä tarkoitus. Kuten sarjan luoja Damon Lindelof selitti, sarja syventyy siihen, onko kärsimys välttämätöntä armon saavuttamiseksi. Tämä syvempi temaattinen tutkimus nostaa Lostin pelkän viihteen yläpuolelle ja saa katsojat painimaan eksistentiaalisten kysymysten kanssa kauan viimeisen jakson päättymisen jälkeen.