Outlander kausi 2: Soundtrackin syväluotaus
Bear McCrearyn säveltämä Outlander-sarjan toisen kauden soundtrack on monimutkainen ja kiehtova matka 1700-luvun Pariisin salonkeihin ja karuille Skotlannin ylämaille. Soundtrack yhdistää mestarillisesti aikakauden tyypilliset soittimet ja modernit sävellystekniikat luoden kuuntelukokemuksen, joka on sekä mukaansatempaava että tunteellisesti resonoiva. Ranskalaiset vaikutteet ovat ilmeisiä kappaleissa, kuten ”Honey Pot” ja ”Baroque Chess Match”, joissa esitellään leikkisää viulua ja hienostunutta cembaloa. ”The Apothecary” erottuu edukseen käyttämällä harmonikkaa, cembaloa ja selloa, jotka herättävät mieleen selkeästi ranskalaisen tunnelman, joka muistuttaa Michael Giacchinon Ratatouille-elokuvan musiikkia. McCrearyn ranskalainen musiikkiperinne osoittaa hänen monipuolisuuttaan ja sitoutumistaan autenttisuuteen.
Tämä omistautuminen historialliselle tarkkuudelle johtaa kuitenkin havaittavaan jakoon albumin sisällä. Ranskalaishenkiset kappaleet tuntuvat erillisiltä minikonserteilta, kauniisti tehtyiltä, mutta niiltä puuttuu vahva yhteys kokonaiskertomukseen. Tämä sävyn muutos luo kuuntelijalle hämmentävän kokemuksen, kun albumi siirtyy äkillisesti Pariisin hienostuneesta eleganssista Skotlannin raakaan energiaan.
Soundtrack on jaettu kahteen erilliseen osaan, jotka peilaavat kauden tarinakaarta. Ensimmäinen puolisko alkaa pelkistetyllä ranskalaisella versiolla ”The Skye Boat Song” -kappaleesta, kun taas toisella puoliskolla on tutumpi jakobiittiversio. Tämä rinnastus korostaa hahmojen vastakkaisia kulttuurimaisemia ja tunnetiloja. McCrearyn mukavuus perinteisten kelttiläisten soittimien kanssa on ilmeistä kappaleissa, kuten ”Je Suis Prest”, ”125 Yards” ja ”Prestonpans”, jotka sykkivät gaelilaisen laulun, säkkipillien ja viulun elinvoimaista energiaa. Erityisesti ”Prestonpans” vangitsee taistelun jännityksen ja kaaoksen dynaamisilla crescendoilla ja monimutkaisilla kerroksilla.
Outlander kauden 2 soundtrackin kansikuva
”The Jacobite Skye Boat Song” -kappaleen jälkeen albumi siirtyy saumattomasti Skotlannin tuttuihin ääniin. Kappaleet, kuten ”Vengeance At Your Feet” ja ”The Uprising Begins”, esittelevät McCrearyn taitoa perinteisessä kelttiläisessä musiikissa käyttäen säkkipillejä, viuluja ja gaelilaista laulua herättämään kiireellisyyden ja intohimon tunteen. Tämä soundtrackin osa tuntuu yhtenäisemmältä ja tunteellisemmalta, jolloin kuuntelijat voivat syventyä hahmojen kamppailuihin ja voittoihin. Jamien ja Clairen tutut teemat sekä hääteema on kudottu taitavasti näihin kappaleisiin, vahvistaen tarinan emotionaalista ydintä.
”White Roses of Scotland” edustaa merkittävää muutosta McCrearylle, sillä se sisältää ensimmäistä kertaa täyden kuoron. Tuloksena on kauniisti kummitteleva ja emotionaalisesti haavoittuva kappale, joka nostaa koko albumin tasoa. Kuorolaulu lisää suuruuden ja syvyyden tunnetta vangiten Clairen kaipauksen ja nostalgian palatessaan Skotlantiin. Tämä erottuva kappale on esimerkki McCrearyn kyvystä luoda musiikkia, joka on sekä eeppistä että intiimiä. ”Tales Of Brianna” esittelee uuden teeman tulisieluiselle punatukkaiselle hahmolle, yhdistäen sen saumattomasti Jamien ja Clairen teemojen tuttuihin motiiveihin. ”Running Out Of Time” ja ”Destiny On Culloden Moor” rakentavat dramaattista jännitystä, joka johtaa koskettavaan ja liikuttavaan ”A Fraser Officer Survived” -kappaleeseen.
Kaksi kappaletta näyttää kuitenkin erottuvan joukosta: ”Leave The Past Behind” ja ”The Duel”. Frankin teemaan keskittyvä ”Leave The Past Behind” sisältää klarinetin ominaisen äänen, joka erottaa sen muusta soundtrackista. Vaikka se on temaattisesti relevantti, sen sijoittelu albumin sisällä häiritsee kokonaisuuden kulkua. ”The Duel” yrittää yhdistää ranskalaiset ja skotlantilaiset musiikilliset elementit, mutta ei lopulta saavuta potentiaaliaan. Nämä kappaleet, vaikka ne ovatkin yksittäin vaikuttavia, korostavat albumin vaikeuksia ylläpitää yhtenäistä kerrontaa.
Outlander-sarjan toisen kauden soundtrack, aivan kuten The Beatlesin Abbey Road, on todiste yksilöllisen loiston voimasta joskus hajanaisessa kokonaisuudessa. Vaikka albumilta saattaa puuttua johdonmukainen läpivienti, yksittäisten kappaleiden, erityisesti ”White Roses of Scotland”, kauneus ja emotionaalinen syvyys vahvistavat sen aseman merkittävänä saavutuksena Bear McCrearyn uralla ja merkittävänä panoksena televisiosoundtrackien maailmaan.
