Kaapeli-TV: Opas kaapelitelevisioon

Kaapeli-TV on kaapelioperaattorin tilaajille koaksiaalikaapelilla tai valokuidulla tarjoama videopalvelu. Langattomasti satelliitin tai muiden menetelmien kautta toimitettua ohjelmaa ei pidetä ”kaapelitelevisiona” Yhdysvaltain liittovaltion viestintäkomission (FCC) määritelmien mukaisesti. Kaapelitelevisiojärjestelmän operaattori on henkilö tai ryhmä, joka tarjoaa kaapelipalvelua ja jolla on merkittävä omistusosuus tai määräysvalta kaapelijärjestelmässä. Kaapelipalvelu on video-ohjelmien tai muiden ohjelmapalveluiden lähettämistä tilaajille, mukaan lukien tilaajien valinnat. Kaapelijärjestelmä on fyysinen infrastruktuuri, jota käytetään kaapelipalvelun tarjoamiseen useille tilaajille yhteisössä.

Kaapelipalvelut on usein niputettu tasoiksi, joilla kullakin on erillinen hinta. Peruspalvelu sisältää langattomasti lähetetyt lähetyssignaalit ja julkisen pääsyn kanavat, joita sääntelevät paikalliset franchising-viranomaiset. Kaapeliohjelmapalvelu kattaa peruspalvelun ulkopuoliset kanavat, ja kanavakohtainen tai ohjelmakohtainen palvelu antaa tilaajille mahdollisuuden maksaa yksittäisistä kanavista tai ohjelmista.

Ennen toiminnan aloittamista kaapelijärjestelmän operaattorin on rekisteröidyttävä FCC:hen ja annettava tietoja operaattorista, palvelualueesta, lähetettävistä signaaleista ja määräysten noudattamisesta. Myös osavaltioiden ja paikallisten viranomaisten määräykset koskevat kaapelitelevisiota, ja niissä käsitellään usein franchising-sopimuksia, tilaajapalvelua ja peruspalveluhintoja.

Vuoden 1984 kaapeliviestintälaki ja vuoden 1992 kaapelitelevision kuluttajansuoja- ja kilpailulaki loivat keskeiset käytännöt, jotka koskevat kaapelitelevision omistusta, kanavien käyttöä, tilaajamaksuja ja kilpailua. Näiden lakien tarkoituksena oli edistää monipuolisia näkökulmia, luottaa markkinavoimiin, varmistaa kaapelin laajeneminen ja suojella kuluttajien etuja.

Peruskaapelipalvelun hintoja sääntelevät yleensä paikalliset franchising-viranomaiset, kun taas kaapeliohjelmapalvelujen hintoja ei FCC sääntele. Tehokas kilpailu, joka määritetään tiettyjen kriteerien perusteella, voi vapauttaa kaapelijärjestelmät hintasääntelystä.

Liittovaltion ohjeet tarjoavat vähimmäisvaatimukset kaapelioperaattoreiden asiakaspalvelulle, jotka kattavat esimerkiksi puhelinpalvelun vasteajan, asennukset, palvelukatkokset, laskutuksen ja asiakkaille annettavat tiedot. Kaapelipalveluiden luvaton vastaanotto on liittovaltion rikos, josta seuraa merkittäviä seuraamuksia.

Vuoden 1992 kaapelilaki esitteli pakollisen lähetyksen ja uudelleenlähetyssuostumuksen vaihtoehdot paikallisille kaupallisille televisioasemille. Pakollinen lähetys takaa lähetyksen kaapelijärjestelmissä, kun taas uudelleenlähetyssuostumus edellyttää, että kaapelijärjestelmät hankkivat lähetystoiminnan harjoittajilta luvan ennen signaaliensa lähettämistä, mikä usein sisältää korvauksen. Myös ei-kaupallisilla oppilaitoksilla ja pätevillä pienitehoisilla televisioasemilla on lähetysoikeudet.

Kaapelijärjestelmien on lähetettävä paikallisten televisioasemien koko ohjelma-aikataulu pakollisen lähetyksen tai uudelleenlähetyssuostumuksen mukaisesti, noudattaen verkon päällekkäisyyden estämistä, syndikoidun yksinoikeuden ja urheilulähetysten sääntöjä. Tekijänoikeusmääräykset edellyttävät, että kaapelioperaattorit hankkivat pakolliset lisenssit ohjelmien lähettämiseen.

FCC sääntelee ”alkuperäistä kaapelilähetystä”, ohjelmointia järjestelmän operaattorin toimituksellisen valvonnan alaisena, mutta yleensä ei lähetyssignaaleja tai pääsykanavia. Määräyksiin sisältyy säännöksiä lukituslaitteista loukkaavan sisällön estämiseksi ja TV-vanhempien ohjeiden luokitusjärjestelmän toteuttamiseksi. Televisiovastaanottimissa oleva V-siru mahdollistaa ohjelmien estämisen luokitusten perusteella.

Poliittisilla ehdokkailla on yhtäläiset oikeudet käyttää kaapelilaitoksia, ja niihin sovelletaan sensuuria, syrjintää ja hinnoittelua koskevia määräyksiä. Arpajaistiedot ovat yleensä kiellettyjä, lukuun ottamatta osavaltioiden arpajaisia ja tiettyjä voittoa tavoittelemattomia tai valtiollisia organisaatioita. Maksetun ohjelmoinnin sponsorointi on ilmoitettava. Lastenohjelmille on olemassa mainosrajoituksia, ja savukemainonta on kielletty.

Kaapelijärjestelmät tarjoavat usein pääsykanavia yhteisöohjelmointiin ja alkuperäkanavia erikoistuneille ohjelmapaketeille. Paikalliset franchising-viranomaiset voivat vaatia kanavia julkiseen, koulutukselliseen tai hallinnolliseen käyttöön (PEG-kanavat). Vuokrattu kaupallinen pääsy antaa muille kuin tytäryhtiöille mahdollisuuden jakaa ohjelmia kaapelijärjestelmissä.

Yhdenvertaisten työllisyysmahdollisuuksien (EEO) säännöt kieltävät syrjinnän ja edellyttävät, että kaapelioperaattorit toteuttavat EEO-ohjelmia. Kaapelijärjestelmän omistukseen sovelletaan kansallisia tilaajarajoituksia ja vertikaalisia omistusrajoituksia, jotta estetään kohtuuton markkinavoima ja suosiminen tytäryhtiöohjelmoijia kohtaan. Ristiinomistusrajoituksia on kaapeli- ja puhelinyhtiöiden sekä kaapeli- ja BRS/SMATV-järjestelmien välillä.

Tekniset vaatimukset koskevat pylväiden kiinnityksiä, varmistaen kaapelijärjestelmien oikeudenmukaisen pääsyn sähköpylväisiin. Tekniset standardit varmistavat kaapelijärjestelmien ja kuluttajalaitteiden yhteensopivuuden, kun taas kielletyt taajuudet suojaavat kriittisiä palveluita. Ilmailutaajuudet edellyttävät ilmoitusta ja valvontaa häiriöiden välttämiseksi. Mikroaaltolaitteita käytetään signaalinsiirtoon ja ne edellyttävät lisensointia.

Kodin johdotussäännöt käsittelevät kaapelijohdotuksen hävittämistä tilaajan irtisanonnan jälkeen, edistäen kilpailua antamalla mahdollisuuden käyttää olemassa olevia johdotuksia muihin palveluihin. Kaapelijärjestelmien ja kuluttajalaitteiden yhteensopivuutta helpottavat CableCARDit, joiden avulla tilaajat voivat käyttää vähittäiskaupan laitteita digisovittimien vuokraamisen sijaan. Tiedonsäilytysvaatimukset varmistavat vaatimustenmukaisuuden ja avoimuuden. Tilaajien yksityisyyttä suojaavat määräykset, jotka rajoittavat henkilötietojen keräämistä ja luovuttamista.

FCC käsittelee häiriöihin ja teknisiin ongelmiin liittyviä valituksia, kun taas paikalliset franchising-viranomaiset käsittelevät esimerkiksi peruspalveluhintoja, asiakaspalvelua ja laskutusta koskevia asioita. Sääntöjen erityishelpotusta tai poikkeuksia voi pyytää vetoomuksilla. Syyn osoittamismääräykset ja menettämismenettelyt käsittelevät sääntöjen rikkomuksia. Sääntelymenettelyt mahdollistavat yleisön osallistumisen määräysten kehittämiseen ja muuttamiseen. Kansalaisten osallistumista kannustetaan kommenttien, valitusten ja osallistumisen kautta sääntelymenettelyihin. Vaatimustenmukaisuuden ja tiedonkeruun yhteydessä käytetään erilaisia raportteja ja lomakkeita.