Rakkauden ja vihan kohde: TV-sarjat ja striimauspalvelut

Teknologiayritykset ymmärtävät yksinkertaisen totuuden: negatiivisista impulsseistamme on helpompi hyötyä kuin positiivisista. Digitaalisessa maailmassa sitoutuminen on ainoa mittari tunteesta riippumatta. Vihasta motivoitu klikkaus on yhtä arvokas kuin ilosta johtuva.

Hollywoodin siirtyessä suoratoistoon tämä internetlogiikka on tunkeutunut viihteeseen. Striimausalustat priorisoivat tilausten aktiivisena pitämistä ja laitteiden käyttöä, usein mainostulojen kautta. Uskollisuus on avainasemassa, mutta uskollisuutta ohjaava tunne on toissijainen. Jatkuva katselu on perimmäinen tavoite.

Tämä ei tarkoita tahallista ärsyttävän sisällön luomista. Striimauspalveluiden näkökulmasta vihakatselu ja rakkauskatselu ovat kuitenkin samanarvoisia. Tämä piti paikkansa myös katsojalukujen aikakaudella, mutta suoratoisto vahvistaa vaikutusta. Ajattele sarjaa ”Emily in Pariisissa”. Jopa verrattuna muihin aikalaissarjoihin sen laatu on kyseenalainen. Kaavamainen juoni pyörii Emilyn romanttisten suhteiden ympärillä ranskalaisen kokin ja brittiläisen rahoittajan kanssa. Silti 58 miljoonaa kotitaloutta suoratoisti ensimmäisen kauden 28 päivän kuluessa sen ensi-iltaesityksestä vuonna 2020. Vaikka pandemian vaikutus on kiistaton, sarjan jatkuva menestys neljännelle kaudelle vahvistaa sen asemaa suurena hittinä.

On olemassa vakuuttavia syitä välttää vihakatselua. Se vaikuttaa negatiivisesti suositusalgoritmeihin, johtaen ehdotuksiin samankaltaisesta, ei-toivotusta sisällöstä. Kuten doomscrolling tai trollien kanssa keskustelu, se vahvistaa negatiivista käyttäytymistä. Mitä enemmän nautimme siitä, sitä enemmän siitä tulee tapa, joka edistää kyynisyyttä, joka ulottuu television ulkopuolelle. Vaikka se on hetkellisesti nautinnollista, sillä voi olla pysyvä negatiivinen vaikutus.