Santa Barbara: Saippuasarjan parodiaa parhaimmillaan
”Santa Barbara” ei ollut pelkkä saippuasarja. Se oli päivittäinen annos nokkelaa ja itseironista huumoria, joka hurmasi myös ne, jotka eivät yleensä välittäneet saippuaoopperoista. Sarjan ainutlaatuinen koominen ote erotti sen muista päivädraamoista, ja se usein pilkkasi oman genren konventioita. Yksi mieleenpainuva esimerkki oli koomapotilasasianajaja, joka unelmoi täysin valkoisesta, taivaallisesta versiosta toimistostaan. Tässä eteerissä ympäristössä hänen sihteeriään näytteli sarjan transvestiittihahmo, joka viilasi kynsiään katsoen samalla ”Santa Barbaran” alkutekstejä! Tämä metafiktiivinen taso, nyökkäys postmodernismille, toi nerokkaan käänteen tyypilliseen saippuasarjakertomukseen.
Sarja myös käänsi taitavasti yleisiä saippuasarjakliseitä päälaelleen. Yhdessä ikimuistoisessa juonikuviossa paikallinen piirisyyttäjä ja hänen miehensä tekivät murhan, mikä oli roolienvaihdos, joka asetti lain ja järjestyksen ylläpitäjät roistojen rooleihin. Ruumis piilotettiin pakastimeen, ja lopputekstit näyttivät uhkaavan lähikuvan uhrin kasvoista, joiden meikki oli taidokkaasti sekoitettu jääkiteisiin luomaan todella ”kuolleen” vaikutelman. Tavallisen tunnusmusiikin sijaan jakso päättyi edesmenneen lounge-laulajan omaan ”Am I Blue?” -levytykseen, joka oli synkän humoristinen kosketus.
Tämä huumorin ja ihanan kaoottisen käsikirjoituksen sekoitus teki ”Santa Barbarasta” ainutlaatuisen. Hahmot saattoivat olla loukussa luolassa yhtenä hetkenä ja osallistua hohdokkaaseen juhlaan seuraavana. Tämä arvaamaton luonne yhdistettynä itseironiseen huumoriin sementoi ”Santa Barbaran” aseman ainutlaatuisena ja unohtumattomana televisiokokemuksena.
