1970-luvun televisio ja sen mullistus
Yhdysvaltain televisiolähetyksiin vaikuttivat 1970-luvulle asti vahvasti ”Kolme suurta” -verkkoa: NBC, ABC ja CBS. Nämä verkostot hallitsivat monien suosittujen ohjelmien tuotantoa, jakelua ja jopa omistusta, dominoivat alaa ja sen voittoja. Liittovaltion viestintäkomissio (FCC) puuttui asiaan säännelläkseen alaa huolestuneena tästä vertikaalisesta integraatiosta ja verkkojen kasvavasta vallasta.
Vuonna 1970 FCC otti käyttöön kaksi merkittävää sääntöä: Financial Interest and Syndication Rules (Fin-Syn) ja Prime Time Access Rule (PTAR). Näiden sääntöjen tarkoituksena oli rajoittaa Kolmen suuren valtaa ja edistää kilpailukykyisempää ympäristöä itsenäisille tuottajille ja asemille.
Fin-Syn-säännöt rajoittivat verkkojen omistusta ja taloudellista osallistumista televisio-ohjelmiin niiden alkuperäisen lähetysajan jälkeen. Tämä tarkoitti, että verkostot eivät enää voineet hyötyä syndikoinnista, erityisesti kotimaisilla markkinoilla. PTAR rajoitti verkkojen valvontaa entisestään vähentämällä niiden esittämän prime time -ohjelmoinnin määrää ja vaatimalla niitä luovuttamaan puoli tuntia paikallisille tytäryhtiöasemille omia ohjelmavalintojaan varten. Nämä säännökset muuttivat dramaattisesti 1970-luvun televisio-ohjelmien tuotantoa, jakelua ja lähetystoimintaa.
Nämä muutokset johtivat tuotettavien ohjelmien tyyppien muutokseen. Verkostot, jotka eivät enää voineet luottaa omaan tuotantoonsa, alkoivat etsiä sisältöä itsenäisiltä tuotantoyhtiöiltä. Tänä aikana syntyi yhteiskunnallisesti relevanttia ohjelmointia, joka palveli muuttuvaa yleisöä.
Itsenäiset studiot, kuten Norman Learin ja Bud Yorkinin johtama Tandem Productions ja Mary Tyler Mooren ja Grant Tinkerin johtama MTM Enterprises, kukoistivat näiden uusien sääntöjen ansiosta. Ohjelmat, kuten ”Mary Tyler Moore Show”, ”M*A*S*H” ja ”Perhe on pahin”, jotka kaikki olivat itsenäisten studioiden tuottamia, saavuttivat valtavan suosion ja merkitsivät television kulta-aikaa 1970-luvulla. Nämä ohjelmat resonoivat nuoremman, kaupunkilaisen yleisön kanssa ja heijastivat aikakauden muuttuvaa sosiaalista ilmapiiriä. Tämä siirtyminen kohti itsenäistä tuotantoa merkitsi merkittävää poikkeamista aiemmasta verkkojen hallitsemasta järjestelmästä.
Myös syndikointimarkkinat kokivat muutoksen. Ensiesityssyndikointi, jossa ohjelmat ensi-iltaan suoraan paikallisilla asemilla verkkojen sijaan, kukoisti. Paikallisesti tuotetut ohjelmat, kuten ”Soul Train” ja ”Muppets”, saavuttivat kansallista näkyvyyttä tämän uuden väylän kautta. Tämä antoi monimuotoisille äänille ja innovatiivisille formaateille mahdollisuuden tavoittaa laajemman yleisön. Verkkojen kontrollin lieventäminen mahdollisti myös vanhempien ohjelmien elvyttämisen verkkojen ulkopuolisen syndikoinnin kautta, antaen niille uuden elämän itsenäisillä asemilla. Tämä aikakausi antoi paikallisille tytäryhtiöille ja itsenäisille asemille mahdollisuuden kuratoida ohjelmia, jotka heijastivat yhteisöjensä ainutlaatuisia makuja.
Televisiomaailma kehittyi edelleen seuraavina vuosikymmeninä kaapelitelevision myötä, uusien verkostojen, kuten FOXin, ja videonauhurin käyttöönoton myötä. Vaikka Fin-Syn- ja PTAR-säännöt lopulta lievennettiin ja kumottiin 1990-luvulla, niiden vaikutus alaan on kiistaton. Ne muuttivat perusteellisesti prime time -television ja syndikointimarkkinoiden rakennetta, tasoittaen tietä monimuotoiselle ja kilpailukykyiselle televisiomaailmalle, jonka tunnemme tänään. Näiden 1970-luvun sääntöjen perintö muokkaa edelleen sitä, miten televisio-ohjelmia tuotetaan, jaellaan ja kulutetaan nykymaailmassa.